tiistai 16. helmikuuta 2016

Profilia - testineulomus

Ei vitsi mun on pakko päästä eroon tästä huiviputkesta! Esittelen nimittäin taas yhden huivin. No, oon nyt tehnyt yhtä Dar-neuletakkia pidemmän aikaa ja enää hihat kesken, joten eiköhän kohta oo jotain muutakin kuin huivia esittelyssä. Tosin... juuri sain valmiiksi Janina Kalliolle yhden testihuivin. Ouh. :D

No siis, tarkoituksenani oli esitellä Meiju K-P:lle tekemäni testineule-huivi, jonka sain valmiiksi joulun pyhinä, mutta jonka ohje julkaistiin vasta tammikuun puolen välin paikkeilla. Huivi tulee varmaankin pian myyntiin muillekin, kuin TreLiz'n asiakkaille. Huivista on tullut yksi ehdoton lempparini, upean pehmeä, lämmin ja kaunis ja iso.


Malli on nimeltään Profilia ja lankoina käytin ensi kertaa Madelinetoshia ja Louhittaren luolan Tuulen tytärtä. Molemmat langat olivat ihanan ohuita neulottavia ja Madelinetosh suorastaan soljui puikoilla ja on aivan älyttömän pehmeää lankaa! Louhittaren luola on ohuehkoa fingering-vahvuista merinoa, mutta ehkä hieman karkeantuntuista neulottavaa, vaikka kaulalla tuntuukin todella pehmeältä. Lisäksi langassa oli joitakin epätasaisia kohtia ja langansäikeitä oli katkeillut, mutta tämä ei onneksi valmiissa huivissa erotu.


Profiliaa oli tosi kiva neuloa, silmukkamäärät pysyivät koko ajan kohtuullisina, sillä huivi neulottiin kärjestä kärkeen. Pisin ja tylsin vaihe oli keskimmäisen "kiilan" tekeminen, mutta äkkiä sekin siitä eteni ja loppu olikin vauhdilla valmis. Plussaa myös i-cord-reunoista, joiden ansiosta kaikki huivin reunat ovat huolitellun näköisiä ja pysyvät siistinä. Pingotus kannattaa tehdä kunnolla, huivi venyy huikeisiin mittoihin ja i-cord-reunuskin venyy huimasti.


Lanka: Louhittaren luola, Tuulen Tytär (Ärjy ja Noki, molempia 90g) sekä Madelinetosh Tosh Merino Light (Holi Festival, 80g)
Puikot: 3,5 mm


- Kaisa

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

LankavarastontyhjentäjäKAL, eiku mikä?

Janina Kallio järkkäsi tammikuun alusta StashbustKAL2016:n, joka jatkuu vielä parisen viikkoa. Minä osallistuin tekemällä Janinan huiveista Aureolan; kaksivärisen pidennettyjen silmukoiden koristaman valtaisan shaalin. :D


Multa loppui kontrastivärin lanka juuri ennen viimeistä pidennettyjen silmukoiden kerrosta. Mitä nyt muiden projekteja lukaisin, monella muullakin oli loppunut. Eli kannattaa varata jopa yli 400m lankaa! Posottelin siis menemään viimeiset kerrokset päävärillä, sitä kun oli vielä n. 7g jäljellä. :D Hyvin siis kulutti lankaa, ihan loistavaa! :)

                     
Ohje oli selkeä, joskin missään ei mainittu kannattaako lanka katkaista jokaisen värivaihdon kohdalla. Kuvista katselin, että ilmeisesti lanka oli aina katkaistu, mutta sitä puolet huivista kokeiltuani yksi langanpää oli päässyt karkaamaan ja silmukat purkautuivat, joten päätin, että ei hitto en tosiaan oo päättelemässä näitä kaikkia langanpäitä. :D Ja loppukerroksiin jätin vain löysähkön välin ja jatkoin toisella värillä. Eikä se valmiissa työssä mielestäni häiritse.


Lankana käytin Life in the Longgrassin Irish Black-merinolankaa ja Handun vihreää merinosukkista. Ihanan pehmeitä lankoja molemmat, Irish Black hieman värjäsi sormenpäätä, mutta ei päästänyt kovinkaan paljoa väriä kastellessa.


Lanka: Litlg, Irish Black 100g/400m ja Handun vihreä merinosukkis 100g/400m
Puikot: 4mm pyöröt

Tää huivi on oikeesti aivan valtava! Ei mahdu kuviin edes neljään osaan taiteltuna! Ihanaa!
Ja josko seuraava neulomus ois sit jotain muuta, kuin huivi?

- Kaisa

lauantai 9. tammikuuta 2016

Huivia kerrakseen

Tein ystävälleni joululahjaksi huivin, Kovin yllättävää. :D Tein myös neuletakin, mutta siitä tuli Novitan ohjeilla taas ihan hölmö. Annoin senkin kyllä sitten lahjaksi ja vastaanottaja vaikutti ihan tyytyväiseltä. Ehkä se on niin, että itse huomaa ne mokat, vaikka kuin kukaan muu ei niitä bongaisikaan.

Mutta siitä huivista: Sain kaverilta 6 kerää Langin Novenaa kahdessa eri värissä ja kehotuksen, että "tee näistä jotain kivaa". Valitsin ohjeeksi Veera Välimäen Life on Sundays-huivin, joka on väreillään ja mallillaan kutkutellut mielessäni jo yli vuoden. Jos olisin tiennyt, että ohje on ihan huuhaata, olisin ehkä jättänyt neulomatta. 


Ohjeessa muun muassa käsketään neuloa tietyt silmukat niin, että lanka on AINA takana. Tämä minun käsitykseni mukaan tarkoittaa, että myös nurjalla kerroksella lanka pidetään vastakkaisella puolella, eli oikealla puolella. No, näin ei ollut. Vaan lanka on tarkoitus pitää aina nurjalla puolella. Lisäksi tuon kuvion muodostavat silmukat eivät ohjeen mukaan olisi muodostuneet samanlaisiksi kuin kuvassa. Jouduin soveltamaan paljon itse, sillä kovin moni muu ei ollut jättänyt projekti-sivulleen erityishuomioita, vaikka moni valittikin ohjeen epäselvyyttä. Omat korjaukseni löytyvät Ravelry-projektini sivulta.


En käsitä miksei huivin ohjeelle löydy errata-tiedostoa tai miksi Veera ei ole viitsinyt korjata virheitään. Tai ehkä olin sitten jo ehtinyt tottua esim. MeijuKnitsin, Janina Kallion ja Suvi Simolan selkeääkin selkeämpiin huiviohjeisiin. Niin tai näin, lopputulos oli kuitenkin vaivan arvoinen. Tästä tuli iso, lämmin ja nätti. :)


Lanka: Lang Novena, 3 kerää (75 g) valkoista, 2,8 kerää (n. 70 g) hiekanruskeaa
Puikot: 4,5 mm

- Kaisa